1. Laita iso kattilallinen vettä hellalle lämpiämään ja kuumenna samalla pannu. Odotellessa voit pilkkoa sipulit suhkot suuriksi kohkoiksi ja kuori valkosipulit. Lisää pasta veteen heti kun se kiehuu.
2. Heitä pannuun nokare voita (tai jtn muuta paistorasvaa) lisää chili-lime jauhe ja paista sitä hiukan.
Lisää sipuli lohkot ja hunaja -> karamellisointi.
Paista sipulit kuultaviksi ja lisää pekoni siivut ja soija.
Kun pekonit ovat hiukan paistuneet raasta päälle valkosipuli ja pienennä levyn lämpöä
3. Sekoita munien keltuaiset, kolmen juuston kerma, pippuri ja suola
Kaada pannuun pekonien päälle
Lisää juustoraaste ja sekoita koko ajan, että se sulaa eika pala pohjaan.
4. Kaada vesi pois kattilasta ja lisää pannun sisältö kattilaan.
Sekoita hyvin.
perjantai 9. joulukuuta 2011
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
Sitruunainen Uuni Juustokakku
noin 12 annosta
Pohja
150g Margariinia
3rkl sokeria
1 kananmuna
3,5 dl vehnäjauhoja
Täyte:
200g sitruunalla maustettua tuorejuustoa (sunnuntai)
150g ranskankermaa
3 kananmunaa
1 dl sokeria
2tl vaniljasokeria
2rkl perunajauhoja
1. - Voitele irtopohjavuoka (halkaisija 24cm)
-Päällystä pohja leivinpaperilla (helppo leikata noin 2cm isommaksi kuin vuoka, muotoutuu hyvin voidellussa vuuassa)
- Lämmitä Uuni 175
2.Pohja:
- Sulata margariini pehmeäksi (ei sulaksi)
- Vatkaa sokeri ja margariini vaahdoksi
-Vatkaa joukkoon kananmuna
- Lisää jauhot ja sekoita nopeasti taikinaksi
- Puristele taikina murut yhteen ja painele möykky vuokaan (pohjalle ja reunoille tasaisesti)
3. Täyte:
- Notkista tuorejuusto kulhossa
- lisää kaikki loput täytteen aineet ja sekoita tasaiseksi massaksi
- kaada täyte vuokaan
- Paista 50 min
Anna jäähtyä hyvin, Yleensä parempaa vasta seuraavana päivänä. Viihtyy jääkaapissa. Tarjoile esim vadelma melban kanssa<3

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)